Voi ihanuus ja autuus. Mietin viimeksi, että olisiko Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo hyvä kirja. Olihan se. Rakastan lukea paksuja kirjoja ja tätä lukiessani halusin sen jatkuvan vielä pidemmälle. Pisteitä nostaa myös se, että harvat kirjat saavat mut kyynelehtimään, mutta tässä yksi niistä. Vaikka kirjan loppu paljastuikin hieman liian aikaisin ja jouduin ääneen kiroamaan miehelleni, etten haluaisi lukea kirjan loppua. Mies tuumi, että jätä kesken johon riitti mulkaisuni, että hulluko olet. Minkäs teet, kun rakastaa kaikkea vähän mystistä... :)

On aivan ihanaa tällaiset hetken ja ajat, kun käsissä pyörii monta hyvää ja viihdyttävää kirjaa. Tekisi mieli välillä hihkua ääneen. Hihkunkin ja sitten harmittaa kun muistaa asuvansa miehen kanssa, jonka kirjalliset lukukokemukset on jäänyt Aku Ankkaan ja Juoppohullun päiväkirjoihin. Ei niissäkään mitää vikaa ole, mutta joskus haluaisin hehkuttaa ja ihmetellä ääneen ja saada mieheni mielipiteen jostain kirjasta. En tietenkään odota, että Aikamatkustajan vaimo olisi tällainen kirja, ihan liian naisellinen miehelleni, mutta Nälkäpeliä olen yrittänyt saada mieheni lukemaan monet kerrat.

Aloitin tänään lukemaan Kadonnut Symboli -kirjaa Dan Brownin uusinta. En pysty vielä sanomaan juurikaan muuta kuin alku ainakin oli hyvin saman tyyppinen kuin edellisissäkin. Aina jään vain ihmettelemään, että mistä Brown kaivaa tietonsa kaikesta salaperäisestä ja mystisestä.

Laukussa kulkee tällä hetkellä mukana enkeleitä reilun 300:n sivun verran. Olen sinnikkäästi päättänyt lukea Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani -teoksen loppuun, vaikka se saakin raivostumaan monta kertaa. Miksikö? Nainen ei kerta kaikkiaan osaa kirjoittaa! Lorna kertoo omasta elämästään, jossa enkelit ja ihmeet ovat jokapäiväistä. Siis tarina on todella viehättävä ja juuri minun makuun. Mutta Byrne olisi voinut toimia sanelijana jollekin sellaiselle henkilölle, joka osaa pukea tapahtumat tekstiksi. Jokainen kirjailija, joka käyttää "sitten" -sanaa edetäkseen tarinassa, voisi unohtaa uransa. Tietysti tuosta voisi kyllä ehkä ennemmin syyttää suomentajaa kuin itse kirjailijaa...

Olen saanut kristillisen kasvatuksen ja vasta lähes aikuisena ensimmäisen kerran kyseenalaistin koko uskon. Suojelusenkelit on kulkeneet mukanani aina ja uskon vahvasti johdatukseen. Uskon sydämen ääneen ja siihen, että meillä on tarkoitus. Rukoilen ja kiitän Jumalaa. Jumalani on omani, enkä mielellään sotke uskoani kirkon uskontoon. Pidän itseäni siis loppujen lopuksi aika tapauskovaisena.

Uskon myös, että Byrnen kokemukset Jumalasta, hengistä ja enkeleitä on todellisia. Ehkä kuitenkin pienellä varauksella. Voiko Jumala muka oikeasti näyttää siltä miltä suurimmassa osassa maalauksia ja kuvia on piirretty? Vai onko piirrokset ja maalaukset syntyneet juuri Byrnen kaltaisten ihmisten käsistä?

Pidän kirjassa eniten ajatuksesta, että enkelit kuiskailevat korviimme ja tukevat meitä jokaisena hetkenä. Pidän ajatuksesta, että voisin sulkea silmäni ja keskittyä kuuntelemaan. Ajattelen enkelien äänen mielessäni sydämenääneksi. Ja saisin vastauksia ja helpotusta elämäni ongelmiin. Löytäisin oikean polun kulkea. Tietysti ihmisellä on vapaa tahto, eli äänen voi jättää myös kuulematta. Ihminenhän tekee virheitä.

Asiasta vesipostiin, onkohan kukaan lukenut Aikamatkustajan vaimoa? Kirjasta on ilmestynyt leffakin, jonka DVD julkaistiin hetki sitten. Kiinnostaisi vähän...

Pahoittelut radiohiljaisuudesta. Mielen on vallannut jos jonkinmoinen projekti. Ensimmäisenä on klassinen paremmat elämäntavat ja laihdutus. Juhannukseen mennessä pitäisi päästä 10kg eroon. Tavoite on aika kova, mutta vaikka vähemmänkin lähtisi, olen tyytyväinen. Suurin juttu tässä on se, että osaisin ottaa liikunnan elämääni mukaan. Mä pienenä (no, aika isona) sohvaperunana olen aina vihannut urheilua. Teinivuosien tanssimisen jälkeen ei liikunta ole kuulunut elämääni millään tavalla.

Toinen projekti, eli lapsettomuus on nyt päätetty pistää jäihin hetkeksi. Lääkärissä käynti selvitti sen, että hoitoihin päästään ja voidaan aloittaa heti, mutta mulla löy käynnin jälkeen liinat kiinni. Vaikka lapsi onkin sydämellisesti tervetullut, en vielä ole valmis luopumaan luonnollisesta yrittämisestä. Lisäksi työ tilanteeni on se, etten halua pamauttaa firmalle tietoon, että alan ramppaamaan haikaralääkärissä.

Pari loistavaa juttua, joita suosittelen ehdottomasti:

1. Dragon Age -peli. Paljon kehuja kerännyt viime vuonna parhaaksi peliksikin julistettu. Ilmestynyt ainakin PC:lle, Xboxille ja Pleikkarille.

2. Avatar 3D. Jos haluatte leffan katsoa, katsokaa se 3D:nä. Visuaalisesti upea, vaikka juoni onkin peruskauraa ja tiedät jo ennen sisään menoa kuinka leffa tulee loppumaan.

3. Suzanne Collins: Vihan Liekit Nälkäpelin jatko-osa on ilmestynyt nyt suomennettuna. En itse ole vielä lukenut kuin englannin kielisen, mutta eiköhän tuokin pian käsiini eksy.

Näillä mennään.

Tänä jouluna panosti kirjojen lukemisen sijaan TV:n katsomiseen. Joulupukki oli pakettiini käärinyt True Blood -sarjan ensimmäisen tuotankokauden ja sehän piti heti katsoa. En tiennyt sarjasta juurikaan muuta kuin, että sitä oli kehuttu ja siinä oli vampyyreita, jotka ovat tulleet julkisuuteen sen jälkeen kun Japanissa keksitty tekoveri tuli markkinoille. Sinänsä mielenkiintoinen ajatus sijoittaa tarinan tapahtumat Etelä-Jenkkilän pieneen kyläpahaseen. Päähenkilöinä on nuori vaalea tarjoilija tyttö, joka lukee ajatuksia ja tietysti synkkä ja mystinen vampyyri, sekä liuta kylän asukkaita, joilla jokaisella on enemmän tai vähemmän negatiivinen suhtautuminen vampyyreihin. Eikä tilanne tietenkään muutu paremmaksi kun kylästä alkaa löytyä kuolleeksi kuristettuja naisia.

En tiedä odotinko liikoja, mutta jotenkin jäi vähän valju olo. Pidin siitä, että vampyyrit olivat oikeasti verta juovia ja auringon valosta vahingoittuvia. Lisäksi sarjastä löytyi ainakin yksi pullea tylsännäköinen keski-ikäinen miesvampyyri, joka pelasti kliseisiin hukkumisen, vaikka suurinosa verenimiöistä olikin pukeutunut mustaan ja lateksiin. Seksiä sarjassa oli enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi ihmisten väliset suhteet ja mielialat vaihteli ihan käsittämättömällä tavalla. Tuntui kuin olisi katsonut aikuisten versiota Twilightista. Tai asia taitaa kuitenkin olla ehkä toisinpäin, eli Twilight on nuorten versio The Southern Vampire Mysteries-kirjasarjasta, johon True Blood-televisiosarja perustuu.

Truebloodia on esitetty Canalilla viime vuonna ja toista tuotantokautta alettiin esittää viime syksynä. Ylen kanavilta on katsottavissa sarja ensi keväänä. Itse taidan totuttuun tyyliini odotella toisen tuotantokauden ilmestymistä DVD:lle ja hankkia sen sitten. Vaikka en täysin sarjaan rakastunutkaan, niin onhan siinä kuitenkin vampyyreita, muodonmuuttajia ja muuta mystiikkaa, eli se riittää tälle tytölle. Ja tulossa on ilmeisesti myös ihmissusia... Mitenpä muutenkaan, siellä missä on vampyyreitä on myös ihmissusia.

Jos omalta lahjalistalta puuttuu se hyvä levy, niin se on tämä: Chisu - Vapaa ja yksin. Ei ole turhaan kehuttu ja ylistetty kokonaisuus. Chisun ensimmäinen levy Alkovi ei pudonnut muhun ihan kokonaan. Oikeastaan vain Tämä on rakkaus -kappale toimi. Monessa kappaleesta tuli tunne, ette Chisun herkkä ääni kestä koko biisiä, saati koko levyä. 

Mutta nyt Chisun toinen levy iskee luihin ja ytimiin. Radioissa on soitettu lähinnä vain Baden-Baden -kappaletta, joka onkin reippain biisi koko levyltä, mutta ei henkilökohtainen suosikki. Oma suosikkini on tällä hetkellä niukalla pistejohdolla parista muuta Sama nainen. Täytyy nostaa hattua naiselle. Levyn kappaleet on sydäntä särkevän kauniita, hauskoja, mahtipontisia, helppoja kuunnella ja samalla ajatuksia tuovia. Chisun herkkä ääni ei enää kuulosta särkyvältä, vaan siinä on voimaa. Lisäpisteitä sanoituksista, jotka ovat saaneet mut repeämään nauruun ja kyynelehtimään täydessä ruuhkabussissa.

Kuunnelkaa, oikeasti. Sillä mä suosittelen todella harvoin mitään levyä. Biisejä ehkä, mutta en ikinä koko levyä.