Voi ihanuus ja autuus. Mietin viimeksi, että olisiko Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo hyvä kirja. Olihan se. Rakastan lukea paksuja kirjoja ja tätä lukiessani halusin sen jatkuvan vielä pidemmälle. Pisteitä nostaa myös se, että harvat kirjat saavat mut kyynelehtimään, mutta tässä yksi niistä. Vaikka kirjan loppu paljastuikin hieman liian aikaisin ja jouduin ääneen kiroamaan miehelleni, etten haluaisi lukea kirjan loppua. Mies tuumi, että jätä kesken johon riitti mulkaisuni, että hulluko olet. Minkäs teet, kun rakastaa kaikkea vähän mystistä... :)

On aivan ihanaa tällaiset hetken ja ajat, kun käsissä pyörii monta hyvää ja viihdyttävää kirjaa. Tekisi mieli välillä hihkua ääneen. Hihkunkin ja sitten harmittaa kun muistaa asuvansa miehen kanssa, jonka kirjalliset lukukokemukset on jäänyt Aku Ankkaan ja Juoppohullun päiväkirjoihin. Ei niissäkään mitää vikaa ole, mutta joskus haluaisin hehkuttaa ja ihmetellä ääneen ja saada mieheni mielipiteen jostain kirjasta. En tietenkään odota, että Aikamatkustajan vaimo olisi tällainen kirja, ihan liian naisellinen miehelleni, mutta Nälkäpeliä olen yrittänyt saada mieheni lukemaan monet kerrat.

Aloitin tänään lukemaan Kadonnut Symboli -kirjaa Dan Brownin uusinta. En pysty vielä sanomaan juurikaan muuta kuin alku ainakin oli hyvin saman tyyppinen kuin edellisissäkin. Aina jään vain ihmettelemään, että mistä Brown kaivaa tietonsa kaikesta salaperäisestä ja mystisestä.