Se siitä sitten. Ei vauvaa. Ensimmäinen päivä on aina se kaikkein inhottavin. Verta näkyvissä ja isku kasvoihin, ettei sitten vieläkään onnistunut. Olen kuitenkin onnellinen siitä, etten ole yksi niistä sekopäisistä naisista, jotka murenee joka ikinen kerta kun joku puhuu lapsista, raskaudesta tai kuukautisista. Saatikaan miten maailma romahtaa, kun joku lähipiiristä ilmoittaa perheenlisäyksestä. Tiedän, se ei tunnu reilulta, mutta onko multa pois? Ei. Kuinka vaikeaa voi olla eläminen tässä kolmenkympin molemmin puolin, kun lähes kaikki alkaa pariutua ja perheellistyä. Surullista seurata vierestä kuinka ystävyyssuhteet hajoaa vain siksi, että lapsettomuuden katkeruus ja kateus nostavat päätään.

Siksi koen olevani onnellinen. Mieheni on sanonut jo alussa, että lapsen tekeminen ei saa mennä tekemiseksi (no siihen se kyllä vähän on mennyt), eikä se saa vallata koko elämää. Järjen pitää pysyä päässä. Onneksi on pysynyt. Mutta ehkä se on myös luonne kysymys. Itse olen kovin optimistinen ja rauhaisa, vaikka sitä päälle päin ei aina usko. :) Ja onhan se miehellekin pelottavaa, kun naisesta, johon rakastui, tulee yhtäkkiä hormoonipäissään vauvoista lakkaamatta puhuva ja itkevä naisraunio.

Nyt on kuitenkin viikonloppu edessä. Meillä suunnitellut meno peruuntui, onneksi! Uutta ohjelmaa pää raksuttaa kiivasta tahtia. Joulukorttien loppuun askartelu, piparikirkko valmiiksi, kotiin joulukoristeet, sitä ennen lattioiden pesu, lahjaostoksia ja ja ja... Todennäköisesti makaan nojatuolissani huomenna kahteen asti päivällä kirja kädessä ja alan sen jälkeen vasta harkitsemaan jonkin suunnitellun ohjelmani osan toteuttamista. :)

Sunnuntaina arvostellaan Linnan juhlien puvut, kuten aina. :)

Hyvää viikonloppua ja Itsenäisyyspäivää kaikille!